Maalaispojat maatilamatkailulla Hailuodossa
- operaatio OH6AW/8 29.6 - 5.7.2001
   
 

 

Vitsistä liikkeelle      

Ajatus pediotiosta Hailuotoon lähti allekirjoittaneen puolihuolimattomasta lausahduksesta kerhoillassa: "Eiköhän käydä kesäleirireissulla piipahtamassa Hailuodossa".  Tästä Pertti (OH6HJE) veti välittömästi omat johtopäätöksensä ja ilmoitti minulle seuraavana päivänä varanneensa mökin Hailuodosta. Täytyy kyllä myöntää, että piti ainakin kerran lausahtaa ääneen tuttu kysymys: "Mitäh?". Tuumasta siis toimeen ja värväämään väkeä mukaan reissuun. Lopullinen joukkue muodostui seuraavien kutsujen haltijoista: OH6HJE, OH6UV, OH6MTG sekä OH6NJ. 

 

Hailuoto, IOTA EU-184, KP25

Hailuoto on hieman alle tuhannen asukkaan kunta ja se on kooltaan 195,2 neliökilometriä. Hailuoto sai reilu vuosi sitten uuden IOTA-referenssinumeron, eli se kuuluu Oulu Groupiin eli EU-184:een.
 

Maantieteellisesti Hailuoto sijaitsee Oulun länsipuolella ruudussa KP25 ja yhteydet mantereelle tapahtuvat kesäisin Tielaitoksen lautalla ja  talvella on mahdollista kulkea myös jäätietä pitkin. Helpohkoista kulkuyhteyksistä johtuen tuntui helpolta tehdä pikku poikkeama reitillä, sillä olimmehan vakaasti menossa Hietahamiin kesäleireilemään. Hailuoto on Perämeren suurin ja ainoa vakinaisesti asuttu saari ja muodostuu pääosin hiekasta.Tämä siksi, että Hailuoto on muodostunut vähitellen parin vuosikymmenen ajan maankohoamisen vaikutuksista. Hailuoto on myös tunnettu Marjaniemessä sijaitsevista tuulimyllyistään. Lisää tietoa Hailuodosta saa esimerkiksi Internetistä: http://www.hailuoto.oulu.net

Tässä vaiheessa kuitenkin haluan tuoda ilmi, että mikäli aiot tehdä reissun Hailuotoon kannattaa ottaa selvää minne antennejasi voit laittaa, sillä alueen pinta-alasta yli puolet on jonkun suojeluohjelman piirissä.

 

Tavoitteet ja niihin pääseminen

Operaatiomme tarkoituksena oli tehdä tyylikäs operaatio, jossa hikinauhaa pään ympärille ei vedettäisi liian tiukalle. Olihan kyseessä kuitenkin useamman kohdalla kesän ainoa lomaviikko ja operaation perään luvassa vielä kesäleirikin. Voimia piti siis välillä hieman säästelläkin. Tarjontaa luvattiin HF:lle, 6m:lle, 2m:lle sekä 70cm:lle ja QSO-tavoitteeksi asetettiin aluksi 2000 ja myöhemmin operaation kuluessa 3000. Tavoitteisiimme ylsimme hienosti ja lupaukset tuli täytettyä. HF:llä QSO:ja pidettiin arviolta 3500 ja n. 200-250 yhteyttä pidettiin 6m/2m/70cm:n bandeilla. Muutamaan EU-avaukseen pääsimme mukaan kuudella metrillä ja 2m:llä osallistuimme VHF-testiin. Workkimisen lomassa tutustuimme paikallisiin nähtävyyksiin ja mantereella kävimme etukäteen katselemassa leirijärjestelyjen etenemistä.
 

 

Mitä matkassa?  

Karavaani jakautui lähtöpäivänä kahteen autokuntaan. Pertti, OH6HJE ja Juha, OH6MTG lähtivät puoliltapäivin ajelemaan peräkärryn kanssa kohti Hailuotoa. Loppukööri, eli OH6UV sekä OH6NJ lähtivät "ryslerillä" matkaan työpäivien päätyttyä iltapäivällä. Kun jälkimmäinen osasto kulki Keski-Suomesta pohjoiseen, aluksi meni aurinko pilveen ja päästyämme Hailuodon puolelle, pääsi kunnon vesisade ja myräkkä valloilleen. Liekö meni ilmanpaineet sekaisin kun muutama kuutospiiriläinen tuli paikalle häsläämään?  Juuri sattuneesta syystä, eivät yagit nousseet vielä korkeuksiin, vaan koetimme pärjätä dipoleilla. Hyvin tosin nekin tuntuivat vetävän aina jenkkejä myöden aamuyöstä.
 

Vasta seuraavana päivänä saimme nostettua yagit ylös, tosin ei sitäkään ilman ongelmia. Yksi putkiholkki saatiin väännettyä kaksin kerroin, joten vaihtoehdoksi jäi ainoastaan jättää antennit hieman suunniteltua matalammalle. Oliko sillä sitten käytännössä mitään merkitystä, niin veikkaanpa, että ei ollut.  HF:lle ylös nostettiin OH6SJ:ltä lainaan saatu TH3-tribander 14/21/28MHz:lle, 6m:lle nostettiin 3elementtinen yagi ja kahdelle metrille 6elementtinen yagi. Kääntömoottoreita meillä oli matkassa kaksi kappaletta ja mastoputkia yli tarpeen. Alabandeille kiskottiin lanka-antenneja. Lisäksi varauduttiin muidenkin bandien workkimiseen, sillä peräkärryssä oli tavaraa melko runsaasti. Lokinpitoon meillä oli uusimmat versiot CT:stä ja viikolle ajoittuneessa VHF-testissä käytimme vanhaa OH6MF:n VHF/UHF-kilpalokiohjelmaa. Joskin operaation aikana jouduimme käyttämään hieman kynää sekä paperiakin. Menetyksinä oli yhden kannettavan kovalevyn hajoaminen.

 

IOTA eli Islands On The Air yleensä

Täytyy rehellisesti myöntää, että allekirjoittaneen mielenkiinto IOTA-ohjelmaan heräsi juuri tämän reissun ansiosta ja olenkin alkanut vasta nyt seuraamaan suuremmalla mielenkiinnolla IOTA-kuvioita. Tuli tuossa otettua osaa manner-sarjassa jopa IOTA-kilpailuunkin. Kannattaakin lukea Empun (OH2BF) ansiokkaat kirjoitukset IOTA:sta edellisistä ja toivottavasti tulevistakin RA-lehdistä. Näitä lukemalla myös allekirjoittanut varmistui siitä, että Hailuoto kuuluu EU-184:ään. Nimittäin käsittääkseni Hailuoto kuului taannoin jonkun muun IOTA-numeron alle?. Tämä siis oli ennen kuin Suomen rannikoiden saaria ryhmiteltiin uudelleen. Suosittelenkin vanhojen IOTA-listojen käyttöä vaikkapa saunan lämmitykseen, sillä sen verran paljon on vuosien varrella muutoksia tullut. Muutaman kerran jouduin asiaa selvittämään bandilla parille kaverille, jotka olivat joskus taannoisina aikoina workkineet Hailuodon ja väittivät sen kuuluvan johonkin toiseen numeroon. Onneksi olin asiasta etukäteen tietoinen ja olin osannut varautua siihen. Päivitetyn IOTA-listan löytää zipattuna mm. Internet-osoitteesta: http://www.ab7sl.com

Myös hyvää tietoutta IOTA:sta löytyy seuraavasta osoitteesta. http://www.rsgbiota.org

 

Asumismukavuudet

Kuten otsikostakin käy selville, olimme varanneet mökin, jota vuokrataan yleisesti maatilamatkailuun. Tilannehan ei siis meitä suuresti hätkäyttänyt vaan pystyimme nopeasti omaksumaan sen tyylin asumisen. Olemmehan kuitenkin Keski-Suomesta, eli kehityksen ulkopuolelta. Päärakennuksen lisäksi pihalla oli vanhoja piharakennuksia sekä tietenkin sauna, jota lämmitimme joka ilta useita tunteja. Tekniikkana tämän yksilön saunomisvalmiiksi saaminen vaati välillä melkoisia poppamiehen konsteja, mutta retken loppuvaiheessa olimme jo aika mestareita.

 

QSL-kortit

Nähtävyyksien lisäksi kävimme vierailemassa myös Hailuodon kunnan elinkeinoasiamiehen luona. Tästä tuloksena, että Hailuodon kunta saatiin mukaan jakamaan kustannuksia QSL-korttien painatuksesta. Hauskin kommentti mikä kuultiin juuri kunnantoimistolla: "Olenkin kuullut, että te olette täällä Hailuodossa vierailulla".

Direktejä pyyntöjä tuli ennakko-odotuksia enemmän, eli useita kymmeniä ja niihin vastaaminen on paraikaa käynnissä. Bureau-kortit hoidetaan näiden jälkeen siten, että kaikki ne jotka meidät workkivat, tulevat saamaan korttinsa. Kortteja painettiin 4000kpl ja emme aio varastoida niitä kerholle.

 

Kokonaisuus

Yleisesti ottaen Hailuodon peditiokeikka oli kaikin puolin onnistunut. Pääsimme maistamaan 300Q/h-ratea useaan otteeseen, joten workkiminen verrattuna kotipuolen OH6-pileuppeihin oli yhtä juhlaa. Split-operointi osoittautui joissain tilanteissa ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi vasta-asemien samanaikaisen määrän noustessa ihmeen suureksi. Itse ainakin useiden eri peditioryhmien workkimista seuranneena, en keksi oikein mitään järkevää syytä samalta jaksolta kuunteluun, mikäli vastassa on jonkin sortin pileup. Split-operointi helpottaa kummasti sekä vasta-asemia, että itse orkesterin pitäjää. Toinen asia mitä ei kuuntelemisen puolestapuhujana oikein aina jaksa ymmärtää ovat jatkuvat kysymykset: "What´s the DX?" jne., vaikka olisit juuri 5 sekuntia sitten antanut oman kutsusi. Järkevällä splittaamisella pääsee näistäkin häiriötekijöistä helpommalla, mutta kannattaa kuitenkin antaa joka tapauksessa omaa tunnustaan tavallista useammin, hermonsa menettäneitä jaksolla virittelijöitä ei kestä nimittäin kukaan, siis antakaamme heillekin mahdollisuus…

 

Workkimisen ulkopuolella Markku, OH6UV, koetti opettaa muille rehunsyönnin hienouksia ja pysyväiskäyttöön otettiin sanonta "pidä tunkkisi".  Jotain muutakin siis jäi päällimmäiseksi mieliin korttipinojen lisäksi. Ajatuksena oli tehdä uusikin reissu majakkaviikonlopun aikaan eräälle toiselle saarelle, mutta se kuihtui kokoon muiden kiireiden vuoksi. Perästä kuuluu sanoi peräsmies ja uskon, että tämä ei jää tähän. Mitä sitten seuraavaksi ja milloin, jää nähtäväksi. Kenties palaamme vielä joskus myös Hailuotoon?

Kiitos Hailuodon kunnalle vieraanvaraisuudesta sekä Oulun hamsseille vinkeistä ja opastuksesta Oulun seudulla.

GL DX es 73 de Jarno, OH6NJ