Arkisto: tapahtumat


Radioamatöörikurssi keväällä 2017

Kiinnostaako tekniikka tai elektroniikka? Haluatko oppia viestittämään ilman nettiyhteyttä ja samalla tutustua ihmisiin paikallisesti ja ympäri maailman?

Keski-Suomen Radioamatöörit ry järjestää keväällä 2017 radioamatöörin pätevyyteen tähtäävän peruskurssin. Peruskurssin asiat ovat kenen tahansa omaksuttavissa teknisestä taustasta riippumatta. Kurssi sopii kaikenikäisille koulutukseen ja sukupuoleen katsomatta.

Kurssi alkaa keskiviikkona 22.3. Jyväskylän yliopiston tiloissa Agoralla ja jatkuu siellä keskiviikkoisin klo 17 kerran viikossa kevään ajan. Kurssimaksu on 30 euroa, sisältäen kurssimateriaalin.

Radioamatöörin pätevyyteen vaaditaan vähintään viranomaismääräysten ja liikennöinnin sekä radiotekniikan perusteiden osaamista. Ne, ja muut tarvittavat perustiedot ja -taidot radioista sekä radioasemien operoinnista opetetaan kurssilla. Kurssin lopuksi pidetään tentti, jonka läpäisseet saavat oikeuden liikennöidä itsenäisesti esimerkiksi tehokkaalla käsiradiopuhelimella, kiinteällä asemalla tai ohjelmistoradiolla (SDR).

Radioamatööriharraste antaa mahdollisuuden tulla osaksi yhteisöä, jossa on jäseniä Suomen lisäksi ympäri koko maailman. Yhteisö antaa ihmisten tapaamisen ja yhteydenpidon lisäksi mainiot puitteet elektroniikan ja tekniikan harrastamiseen. Kerhomme OH6AD:n kerhotilasta Jyväskylästä löytyy melkoinen valikoima työkaluja ja mittalaitteita, eli erinomainen työympäristö kaikenlaiseen rakenteluun, juottamiseen ja korjaukseen.

Tule siis mukaan ja ilmoittaudu vaikka heti!

Yhteenveto

  • kurssi alkaa keskiviikkona 22.3. kello 17.00
  • taukoineen n. 2,5 h / ilta
  • kurssi-illoissa voi käydä valikoiden, oman aiemman osaamisen mukaan
  • kurssi pidetään Agoralla Jyväskylän yliopiston tiloissa, osoite Mattilanniemi 2 (kartta)
  • kaikki ovat tervetulleita kurssille!

Kurssimaksut

  • 30 € sisältäen materiaalin (suositeltava): Liikennevihko ja RA-määräykset sekä Tiimissä hamssiksi -oppikirja
  • kurssimaksu ilman materiaaleja 15 €

Aikataulu

(päivitetty 18.5.2017)

Kurssilla ja tentissä vaaditut asiat on koottu osioihin, joita kutsutaan moduuleiksi. Määräykset ja liikenteeseen liittyvät asiat on koottu K-moduuliin, tekniikka T1-moduuliin.

Kurssi-illat keskiviikkoisin klo 17.00–20.00.

22.3. K Radioamatööritoimintaan tutustuminen, kerhon ja SRAL:n toiminta, K-moduulin aloitus Agora C233
29.3. K Määräykset ja suositukset, liikenne ja liikennöinti Agora D122.1
5.4. K Taajuudet, hätäliikenne, turvallisuus Agora D122.1
K-moduulin opetus päättyy, jatketaan sähkötekniikan alkeilla.
12.4. T1 Sähkötekniikan perusteet, tasasähköpiirit Agora D122.1
19.4. T1 Sähkötekniikan perusteet, vaihtosähköpiirit Agora D122.1
26.4. T1 Komponentit (passiivit ja aktiivit) Agora D122.1
T1 jatkuu, tästä eteenpäin radiotekniikkaa
3.5. T1 Vahvistimet, resonanssi, suotimet, häiriöt Agora D122.1
10.5. T1 Modulaatio, radioiden lohkokaaviot, mittaukset (U,I,R) Agora D122.1
17.5. T1 Antennit, syöttöjohdot, sovittaminen, eteneminen Agora D122.1
24.5. T1 Mittaukset (SWR,Z), sähköturvallisuus Agora D122.1

Radioamatöörit pitävät yhteyksiä maailman ympäri ja avaruuteen. Yhteyslajeja on sähkötyksestä (morse) ja puheesta uusimpiin digitaalisiin tiedonsiirtomuotoihin ja niitä käytetään kriisiajan viestinnän ja radioamatöörien välisen kilpailemisen ohella aivan tavalliseen jutusteluun vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Voit edellisten ohella myös mm. itse rakentaa oman radiosi, auttaa pelastuspalvelua, radiosuunnistaa tai vain käydä kerran viikossa tapaamassa tuttuja.

Kuutosten kuudennen päivän cup 2014

Tässä kilpailun lopulliset tulokset. Kiertopalkinnon voitti Teijo, OG6N.

KUTSU(OP)

OK

½Q

MPL

Tulos

KUUTOSET (100W)
OG6N 70 3 38 5434
OH6BA 57 0 33 3762
OH6VV 53 2 32 3456
OH6QR 46 6 29 2842
OF60A 40 3 28 2324
OH6NT 36 1 25 1825
OI6SP(6PA) 9 2 10 200
OH6EOG 0 1 2 2
MUU SUOMI (100W)
OH1AL(1EB) 66 0 37 4884
OH2KM 62 2 37 4662
OH6AAW(2OT) 64 1 36 4644
OH8UV 57 0 40 4560
OH2BBM 57 4 38 4484
OH9UFO 61 2 35 4340
OH5TS 59 1 36 4284
OH2BSI 60 3 34 4182
OG73X(8LQ) 57 4 35 4130
OH2TA 53 4 34 3740
OH2YL 56 0 33 3696
OH2LU 56 2 32 3648
OH2KW 46 6 33 3234
OH2LZC 53 1 30 3210
OH1B 51 1 31 3193
OH1NX 42 3 29 2523
OH2VZ 44 1 28 2492
OH3LXW 41 2 29 2436
OH3LS 39 4 29 2378
OH7MFO 39 3 29 2349
OH0RJ 36 0 25 1800
OH5NE 33 2 24 1632
OH7HM 28 2 25 1450
OH1UP 27 0 23 1242
OH2KI 24 2 20 1000
OH1MAR 20 2 19 798
OH6EI 21 0 16 672
OH8TU 13 2 14 392
OH3AC(2BU) 12 1 11 275
MUU SUOMI QRP
OI3V(3KAV) 60 2 37 4514
OG4T 44 1 29 2581
OH6DC 49 1 26 2574

Kiitokset kaikille osanottajille!

Kesäleirisivusto on julkaistu

(The message repeats in English)

AURORA 2014 -kesäleirin leirisivusto on julkaistu! Jatkossa leiriä koskeva tiedottaminen tapahtuu leirisivustolla.

Facebookissa on leirille oma tapahtumasivu, jolla tiedotetaan pienempiä asioita aiheen ympäriltä. Siellä voi ilmoittaa aikeistaan osallistua leirille ja kutsua myös kaverit!

AURORA 2014 -kesäleirisivusto: kesaleiri.oh6ad.fi

Kesäleirin Facebook-tapahtuma


The summer camp www-site published

The website for summer camp AURORA ’14 has been published. From now on all the information regarding the summer camp will be announced on the camp www-site.

We’ve also set up a Facebook event where smaller news will be announced. At the event page you can inform others of your plans to participate to the camp. You are warmly welcome to invite your friends too!

The AURORA ’14 www-site: kesaleiri.oh6ad.fi/en/

The Facebook event for the summer camp

Partiolaisten JOTA 19.-20.10.13

Joka vuosi lokakuun kolmas viikonloppu partiolaiset ympäri maailman järjestävät radioihin liittyvän partiotapahtuman nimeltä Jamboree On The Air. Tänä vuonna tapahtuma, joka tunnetaan lyhyemmin nimellä JOTA, ajoittuu lauantaista sunnuntaihin 19.-20.10. ja pidetään 56. kerran.

Tapahtuma siis alkaa lauantaina 19. päivä kello 0.00 Suomen aikaa ja päättyy sunnuntaina 20. päivä kello 23.59. Pohjoismaiset avajaiset pidetään taajuuksilla 3690 kHz ja 14290 kHz kello 8.00 UTC alkaen ja kotimaan osalta Suomen pääasema OH2JAM avaa tapahtuman Jokioisista lauantaina kello 12.00 SA taajuudella 3710 kHz.

JOTA-asemat kutsuvat toisiaan merkillä CQ JAMBOREE (fone) tai CQ JAM (cw) ja ne tunnistaa bandilla suffikseista JAM, SUF tai S tai lisämerkistä /J.

Kattavammin aiheesta partiolaisten sivuilla: jota.partio.net.

Seuraava sivu →